Yrittäjänäkökulmaa kaupungin päätöksentekoon!
Kokoomus

Heidi Ekholm-Talas

Helsinkiläinen äiti, yrittäjä, vaikuttaja ja kunnallispoliitikko

39

Yrittämisen sietämätön keveys 20.04.2009, 09:48

Yrittäjyysaiheinen keskustelu jatkuu Kauppalehden Viivan Alla blogissa. Osallistu keskusteluun!

Olen tullut sellaiseen johtopäätökseen, että minulla taitaa olla muutama ruuvi löysällä. Nimittäin epävarmuuden sietoruuvi ja riskinottoruuvi. Samaa oiretta on ollut havaittavissa lähipiiriin kuuluvissa yrittäjäystävissäkin. Olemme yhdessä hämmästelleet kuinka armollista onkaan, että ihan joka asia ei vie yöunia. Vaikka maailmassa on meneillään talouskriisi, joka vaikuttaa jokapäiväiseen liiketoimintaan, me olemme uskoa ja uskallusta täynnä.
 
On aika omituinen olotila tuntea ihanaa vapauden tunnetta ja samalla todeta, että seuraavan kuun, saati  seuraavan vuoden tuloista ei ole tietoa. Palkkatyöläisenä irtisanomisuhankin alla on sentään turvallinen olo tietäessään, että saa työttömyyskorvausta,  jos tulee kenkää. Yrittäjällä sitä ei ole, sillä vaikka kuuluisitkin yrittäjän työttömyskassaan, et saa penniäkään ellet aja firmaasi konkurssiin. Eli hetkellisen ”työttömyyden” kohdatessa olet täysin omillasi. Harva haluaa ajaa yritystään alas hetkellisen epävarmuuden takia, joten on keksittävä muu tapa saada tuloa. Onneksi tekevä löytää aina työtä, jos on valmis ottamaan vastaan muutakin kuin oman alan työtä.
 
Haastavana taloudellisena aikanakin voin todeta, että yrittäminen on palkitsevaa. On pakko tehdä entistä kovemmin töitä ja kehittää toimintaa. Ottaa riskejä, markkinoida enemmän ja luovemmin sekä etsiä uusia liiketoimintatapoja. Olemme kahden yrittäjätutun kanssa perustaneet yhteisen yhtiön ja tehneet liiketoimintakaupat helmikuussa messukonseptista. Yrittäjän on pakko yrittää vaikeanakin aikana.
 
Panostamme markkinointiin nyt enemmän kuin aiemmin, sillä nyt jos koska pitää erottua ja toimia. Siksi ihmettelenkin niitä suuryrityksiä, jotka nipistävät markkinointibudjeteissaan, vaikka ei edes tarvitsisi. Jos me pienyrittäjät uskallamme markkinoida, luulisi sitä rohkeutta ja elvytyshalua löytyvän myös isoista toimijoista. Jos kaikki yritykset vähentää markkinointia radikaalisti se näkyy luovan alan toimijoiden huomattavana vähenemisenä. Markkinointiviestinnän parissa toimivien YT-neuvottelut ovat jokapäiväistä uutismateriaalia ja sen on loputtava. Kehotankin nyt kaikkia markkinointipäättäjiä löysäämään ruuvejaan ja avaamaan niitä kukkaronnyörejä. Ne jotka nyt näkyvät ja kuuluvat ovat vahvempia, kun nousu jälleen alkaa.

Palaa