Yrittäjänäkökulmaa kaupungin päätöksentekoon!
Kokoomus

Heidi Ekholm-Talas

Helsinkiläinen äiti, yrittäjä, vaikuttaja ja kunnallispoliitikko

39

Uranaisen yrittäjyyden ja äitiyden yhteensovitus 19.06.2012, 13:34

 Osallistu keskusteluun Kauppalehden sivuilla 

Uranainen, järjestöaktiivi, kunnallispoliitikko, superverkostoituja. Näistä kuvauksista kuulemma tunnistaa minut, mutta tiedättekö? Tällä hetkellä odotan tulevaa äitiyslomaa kuin kuuta nousevaa.

Enpä olisi uskonut, että voin tuntea näin suurta helpotusta ottaessani etäisyyttä yritykseeni, joka on ollut kuin oma lapseni syksyllä 10 vuotta. Yrittäjyys on ollut kokonaisvaltainen olotila 24/7. Ah niin ihanaa ja kuluttavaa samalla kertaa.

Olen ollut työhullu koko ikäni.  Ahkeruus on ilomme  -lastenkirjasta se kai lähti. Yläasteelta menin suoraan töihin, ja siitä lähtien olen työskennellyt taukoamatta myös opiskelujen ohessa. Olen ollut aina kunnianhimoinen, peräänantamaton ja tavoitellut menestystä. Yritystoiminnassa olen hakenut kasvua, parasta luottoluokitusta ja kannattavuutta. Olen vaativa ja voimakas johtaja. Nämä kaikki piirteet ovat osaltaan menestyksemme takana, mutta myös kuluttaneet minua yksilönä. En kestä epäselviä tilanteita ja haluan aina selvittää asiat perinpohjin. Kunpa voisin olla enemmän hällä väliä -tyyppi, niin elämä olisi helpompaa.

Kaikki yrittäjät suhtautuvat varmasti intohimoisesti omaan yritykseensä, ja tämä intohimo ilmenee eri tavoin eri persoonilla. Vastuu omasta yrityksestä ja henkilökunnasta vie tällä perusteellisella luonteenlaadulla voimia, ja nyt on ihana tilanne, koska voin jakaa sitä vastuuta. Olen saanut parhaan mahdollisen ihmisen hoitamaan yrityksemme hallintoa eli äitini. Hän on yhtä tarkka ja neuroottinen taloudenpidon kanssa kuin minä. Tämän johdosta voin hyvin mielin heittäytyä äitiyslomalle. Mieheni, perheyrityksemme toinen osakas, on myös tärkeässä roolissa. He yhdessä tuntevat minut ja toimivat suodattimina yritykseen liittyvissä asioissa, joiden tietävät aiheuttavan minussa kuumia tunteita. Raskausaika on ollut siis suorastaan seesteistä muutamia tilanteita lukuunottamatta. 

Juuri tällä hetkellä tuntuu,  että näiden 10 vuoden aikana olen rakentanut sellaisella intohimolla toimintaa, että nyt on juuri oikea aika antaa muille tilaa yrityksessämme kantaa vastuuta. Yritys profiloituu usein vahvasti yrittäjään, ja se onkin usein yksi haaste ja jopa kasvun este. Usein yrittäjä on myös yrityksen tärkein myyntikanava ja se tilanne on tiedostettava. Yrittäjän on vaikea antaa tilaa muille - tunnistan tämän piirteen itsessänikin. Nyt joudun ja saan luonnollisella tavalla äitiyden kautta antaa tilaa muille. 

Viime vuosi oli yrityksemme historian paras. Liikevaihto kasvoi yli 90% ja liikevoitto kasvoi yli 1000%. Toki tämä antaa mielenrauhaa uudessa tilanteessa äitiyden kynnyksellä. Stressitaso kulkee yrittäjällä usein käsi kädessä kassavirran kanssa. Toimialamme markkinointiviestinnän parissa on lyhytsyklistä ja kovin pitkälle eteenpäin ei näkymistä ole tietoa. Välillä tulee uskonpuute, vaikka kai jo tässä vaiheessa pitäisi uskoa, että homma kantaa. Onhan se kantanut kannattavasti kaikki nämä vuodet.

Tänään aloin aidosti pohtia,  mitä haluan tulevaisuudessa tehdä. Kun pohjat on rakennettu kunnolla, yrityksemme voi jatkaa menestyksekästä toimintaa ilman minun jatkuvaa läsnäoloani. Entäpä jos siirtyisin äitiysloman jälkeen taustalle ainoastaan hallituksen puheenjohtajaksi? Opiskelisin uuden ammatin vaikkapa puutarha-alalta ja ottaisin lungisti? Varmasti äitiyslomankin aikana seuraan säännöllisesti yrityksen toimintaa, onhan kyseessä perheemme elinkeino.

Haluan kuitenkin antaa enemmän siimaa ja höllätä.  Luottaa. Ennenkaikkea keskittyä maailman tärkeimpään asiaan, tulevan lapsemme kasvattamiseen liikevaihdon sijaan.

Äitiyslomani alkaa kesällä ja voi sitä tunnetta, kun voin kirjoittaa poissaoloviestin sähköpostiin. 

Heidi Ekholm-Talas  
Kirjoittaja on toimitusjohtaja (Eventgarden / BSG Marketing Oy) ja 37-vuotias yrittäjä, joka odottaa esikoistaan.