Yrittäjänäkökulmaa kaupungin päätöksentekoon!
Kokoomus

Heidi Ekholm-Talas

Helsinkiläinen äiti, yrittäjä, vaikuttaja ja kunnallispoliitikko

39

Tanssitaiteen 2% tuki on naurettavan pieni 06.10.2008, 20:56

Olin tänään ensimmäisessä kunnon vaalikeskustelussa Teatterikorkeakoulussa, jossa käsiteltiin tanssikulttuuria. Keskustelu kesti kaksi tuntia. Mukana oli niinkin kokeneita polittiikkoja, kuten Vihreiden Osmo Soininvaara ja Sdp:n Päivi Lipponen. Saamani palautteen mukaan olin ainoa, joka vastasi kysymyksiin suoraan ja ymmärrettävästi. Haluan pitää linjani tulevaisuudessakin ja välttää poliittista jargonia, jossa puhutaan välillä aivan puuta heinää. Pistin myös merkille, että jo valtuustossa istuville poliitikoille oli aivan uutta, että Helsingissä taiteen perusopetusta antavat tanssikoulut eivät saa ollenkaan tukea. Aika jännä juttu, että minä uutena ehdokkaana olen paremmin perillä ongelmista asian tiimoilta. Siihen toki vaikuttaa tanssitaustani ja luovan alan yrittäjyys, mutta kuitenkin. Siksi kehotankin kaikkia kulttuurialan edustajia lobbaamaan enemmän poliitikkoja. Kulttuuritukien jakaantumista olen nostanut esiin vaaliteemoissanikin. Tanssikulttuuri on saanut koko potista vaivaiset 2% ja kuitenkin kyse on lajista, joka edistää kansanterveyttä ja hyvinvointia laajemminkin.

Yksi pääaiheista keskustelussa oli oman talon saaminen tanssille. Päivi Lipposen aloitteesta tehdyssä 70-sivuisessa selvityksessä "Tanssin talosta" ei mainita sanaakaan yksityisestä puolesta. Samaan aikaan valitetaan hyvien harjoitustilojen puutetta, kun yksityisen puolen edustajien tilat ovat tyhjillään. Kyse on varmasti tietämättömyydestä, mutta myös tahtotilasta. Ei haluta ostaa yksityiseltä sektorilta. Tanssin taloa ei todennäköisesti pysty tällä hetkellä rakentamaan pelkästään verovaroilla ja ehdotinkin, että etsittäisiin pitkäaikaisia kumppaneita yritysmaailmasta. Sponsorointi on kasvava markkinointikeino, jonka avulla yritykset pystyvät profiloitumaan hyvin. Se toimii jääkiekosta klassiseen musiikkin niin miksei myös tanssikulttuurissa. Yksi Helsinkiä koskettava ongelma on naapurikuntien ja valtion jakamat tuet, jotka kohdistuu yhdistysmuotoisille tanssikouluille lähikunnissa. Tukea saavat tahot ovat pystyneet laskemaan hintojaan jopa 30% ja tämän takia yksityiset tanssikoulut Helsingissä joutuvat ahtaalle. Kuntien yhdistäminen ratkaisisi tämän ongelman, koska tällöin ainakin tukien jakaantuminen tasaantuisi pääkaupunkiseudun osalta. Kulttuurilautakunta tarvitsee nyt uusia tuulia, jotta muutosta saadaan oikeasti aikaan. Tähän mennessä lautakunta on kuulemani mukaan vain nuijinut virkamiesten esitykset läpi pahemmin kyseenalaistamatta niitä.

Palaa